- Opettaja
Ilkka Hytti
Opintojakson käyminen edellyttää:
Sinulla on käytössäsi tietokone ja kuulokemikrofoni.
Hallitset tietokoneen peruskäytön ohjelmineen.
Sinulla on käytössäsi opintojakson digitaalinen oppikirja.
Sinulla on hyvät itsenäisen verkko-opiskelun taidot, esim. osaat aikatauluttaa opintosi, noudatat määräaikoja, luet ja ymmärrät ohjeita, kysyt rohkeasti neuvoa opettajalta.
Pystyt opiskelemaan suomenkielisten ohjeiden mukaan.
Opintojakson sisältö:
Opintojaksolla tutustutaan englantiin tieteen ja teknologian kielenä. Opiskelija pohtii erilaisia näkökulmia teknologian vaikutuksista mm. työelämään, hyvinvointiin ja opiskeluun sekä kehittää tiedonhankinnan ja tiedon arvioinnin taitojaan. Perehdytään lukemisen strategioihin sekä harjoitellaan mielipiteen ilmaisua ja perustelemista suullisesti ja kirjallisesti. Tekstin tuottamisen taitoja vahvistetaan harjoittelemalla esimerkiksi asiatekstin tuottamista, tiivistämistä ja raportointia.
Suoritustapa:
Opintojakso suoritetaan siinä verkkojaksossa, jonka opiskelija on valinnut.
Opiskelu tapahtuu etänä ilman lähitapaamisia.
Opettaja ohjaa opiskelua, mutta opiskelu on pääosin itsenäistä ja omatahtista.
Yhteyttä pidetään Wilman ja sähköpostin välityksellä sekä mahdollisina etäohjausaikoina Teamsissä.
Opintojaksolla tehdään erilaisia tehtäviä Moodle-oppimisympäristössä ja omassa digikirjassa.
Kaikki opintojakson tehtävät tulee olla tehtyinä ennen kuin kokeeseen voi osallistua.
Opintojakso arvioidaan painotetusti päättökokeen perusteella, mutta arviointiin vaikuttavat myös opintojakson aikana tehdyt tehtävät.
Päättökoe tehdään valvotusti koululla abitti-koejärjestelmässä.

Opintojakso suoritetaan vähintään yhden ja enintään kahden jakson aikana. HUOM! Opiskelija määrittelee itse, missä enintään kahdessa peräkkäisessä jaksossa hän opintojakson suorittaa.

Opintojaksolla käsitellään opiskeluun, työelämään sekä talouteen liittyviä aiheita. Vahvistetaan opiskelijan työelämätaitoja sekä vankennetaan englannin taitoa jatko-opintoja ja työelämää varten. Opiskelija täydentää kieliprofiiliaan. Harjoitellaan opinnoissa ja työelämässä tarvittavia viestintätaitoja. Tavoitteena on myös, että opiskelija hahmottaa oman roolinsa kestävän tulevaisuuden edistäjänä.
Suoritustapa:
Opintojakso suoritetaan siinä verkkojaksossa, jonka opiskelija on valinnut.
Opiskelu tapahtuu etänä ilman lähitapaamisia.
Opettaja ohjaa opiskelua, mutta opiskelu on pääosin itsenäistä ja omatahtista.
Yhteyttä pidetään Wilman ja sähköpostin välityksellä sekä mahdollisina etäohjausaikoina Teamsissä.
Opintojaksolla tehdään erilaisia tehtäviä Moodle-oppimisympäristössä ja omassa digikirjassa.
Kaikki opintojakson tehtävät tulee olla tehtyinä ennen kuin päättökokeeseen voi osallistua.

Opintojakson aihepiirit liittyvät luontoon ja ympäristöteemoihin. Teemat johdattelevat opiskelijaa pohtimaan myös omaa rooliaan kestävän tulevaisuuden edistäjänä. Harjoitellaan vaativampia kielenkäyttötilanteita, esim. laajempien tekstien ymmärtämistä ja tuottamista. Etsimällä tietoa aihepiirin teemoista kohdekielellä opiskelija syventää tiedonhankintataitojaan erityisesti lähdekritiikin näkökulmasta. Opintojaksolla syvennetään tekstin analysointitaitoja sekä harjoitellaan näkökantojen ilmaisua ja perustelua suullisesti ja kirjallisesti. Opintojaksolla opiskelija voi harjoitella esimerkiksi kantaaottavan, pohdiskelevan tai arvioivan tekstin laatimista. Laajennetaan ja syvennetään aihepiirin sanastoa sekä kerrataan kielen rakenteita.

• Sinulla on käytössäsi tietokone
• Hallitset tietokoneen peruskäytön ohjelmineen
• Ei erillistä oppikirjaa
• Sinulla on riittävät verkko-opiskelun taidot esim. osaat aikatauluttaa opintosi,
noudatat määräaikoja, luet ja ymmärrät ohjeita, kysyt rohkeasti neuvoa
opettajalta
• Pystyt opiskelemaan suomenkielisten ohjeiden mukaan
Sisältö:
• Opiskelija kohentaa kirjallista kielitaitoaan harjoittelemalla erilaisia viestintätilanteita: mielipiteenvaihto, yleisönosastokirjoitus, kirje jne.
Suoritustapa:
• Opintojakso suoritetaan siinä verkkojaksossa, jonka opiskelija on valinnut (neljästä verkkojaksosta).
• Opiskelu tapahtuu etänä ilman lähitapaamisia
• Opettaja ohjaa opiskelua, mutta opiskelu on pääosin itsenäistä ja omatahtista
• Yhteyttä pidetään Wilman ja sähköpostin välityksellä sekä mahdollisina
etäohjausaikoina Teamsin avulla
• Opintojaksolla tehdään erilaisia harjoitustehtäviä Moodle-oppimisympäristössä
• Kaikki opintojakson tehtävät tulee tehdä, jotta voi saada arvosanan
• Opintojakso arvioidaan suoritusmerkinnällä
• Ei erillistä päättökoetta.

Opintojakson käyminen edellyttää:
• Sinulla on käytössäsi tietokone
• Hallitset tietokoneen peruskäytön ohjelmineen
• Sinulla on käytössäsi opintojakson digitaalinen oppikirja
• Sinulla on riittävät verkko-opiskelun taidot esim. osaat aikatauluttaa opintosi,
noudatat määräaikoja, luet ja ymmärrät ohjeita, kysyt rohkeasti neuvoa
opettajalta
• Pystyt opiskelemaan suomenkielisten ohjeiden mukaan
Sisältö:
• Kurssin tavoitteena on parantaa englannin perusrakenteiden ja -sanaston hallintaa sekä perehdyttää opiskelijat lukion työtapoihin ja auttaa löytämään omia vieraan kielen oppimisstrategioita. Kurssi kannattaa suorittaa ennen lukion englannin pakollisia kursseja.
Suoritustapa:
• Opintojakso suoritetaan siinä verkkojaksossa, jonka opiskelija on valinnut.
• Opiskelu tapahtuu etänä ilman lähitapaamisia
• Opettaja ohjaa opiskelua, mutta opiskelu on pääosin itsenäistä ja omatahtista
• Yhteyttä pidetään Wilman ja sähköpostin välityksellä sekä mahdollisina
etäohjausaikoina Teamsin avulla
• Opintojaksolla tehdään erilaisia harjoitustehtäviä omassa digikirjassa sekä Moodle-oppimisympäristössä
• Kaikki opintojakson tehtävät tulee tehdä, jotta voi osallistua päättökokeeseen ja saada arvosanan
• Opintojakso arvioidaan harjoitustehtävien ja päättötestin
perusteella
• Koe tehdään itsenäisesti ja omatahtisesti opintojakson Moodle-sivulla

Kurssin tavoitteena on parantaa englannin perusrakenteiden ja -sanaston hallintaa sekä perehdyttää opiskelijat lukion työtapoihin ja auttaa löytämään omia vieraan kielen oppimisstrategioita. Kurssi kannattaa suorittaa ennen lukion englannin pakollisia kursseja.